Viron käsityötaidetta kurkistelemassa
Vironreissuni ovat aina suuntautuneet Tallinnaan, satamasta muutama kilometri ja siinäpä se, tiedäthän. Mutta tällä kertaa pääsin tutustumaan Viroon hieman laajemmin. Olimme nimittäin perinteisellä bussireissulla, käsityömatkalla Viljandissa opiskeluporukan kanssa.
Ehdottoman pakollisen Karnaluksin jälkeen suuntasimme villatehtaalle jossain keskellä ei mitään. Villa oli edullista ja ihanissa väreissä, mutta ilma tuskin hengityskelpoista. Kuinka ollakaan villoista ei ole tässä todistuaineistoa, mutta ostin hahtuvalankaa ja violettia, ruohonvihreää ja oranssia villaa. Viereinen kuva on villatehtaalta, kuulema seison peitetyn viemärin päällä. Minusta lautapeite oli kaunis ;)
Matkalla Viljandiin näimme kauniita rapsipeltoja, useita haikaroita pylväiden nokissa, erikoisia taloja ja rappeutunutta kauneutta. Pidin kuvissakin näkyvästä rakennustyylistä, jotenkin kauniin vaihtelevaa ja mosaiikin omaista.
Viljandissa oli todella edullisia ruokapaikkoja ja kauniita kaffiloita. Kierrätyskeskuksesta ostin eurolla pussillisen nappeja ja rintakorun sekä käsityöliikkeestä edullisesti pussillisen kirjontalankoja ja korutarvikkeita. Kirppikset olivat yllättävän arvokkaita, Suomen hinnoissa aivan.
Kävimme myös paikallisessa käsityömuseossa ja saimme kuulla Eestin käsityöhistoriasta Anu Raudilta. Hän oli täysin omistautunut käsitöille ja ilmaisi rakkautensa todella kauniisti. Mieleenpainuvin oli hänen selityksensä lapasten tärkeydestä. Kädethän ovat käsityöläisen työkalut ja niin niillä täytyy olla lämpimät ja pehmeät kodit. Tippa linssissä ostin luonnollisesti museon myymälästä lapaset itselleni, kodot käsilleni. Ihanat lapaset olivatkin.
Viimoisena päivänä ajelimme Olustveren kartanoon. Tutustuimme siellä erään kirjonta- ja tilkkutöitä tekevän naisen ateljeehen, keramiikka- ja lasi puoleen sekä kartanon ulkoalueisiin. Eniten pidin vanhan rakennuksen rapistuneesta maalipinnasta, kauniita rakennuksia heijastavasta lammen pinnasta ja keramiikkapajasta. Yllä olevat kirjailut jäivät myös mieleeni, löysin kirjakaupasta aarteekseni myös kirjan, jossa moisia opastetaan kirjomaan.
Sellainen reissu Virossa. Sain nähdä aivan erilaista Viroa kuin Tallinnassa, se oli viehättävää ja voisin mennä uudelleenkin. Ottaisin omaisuuden verran rahaa ja ostaisin käsityömateriaaleja vähintään yhden pakettiauton verran. Muut käykööt superalkossa.. :D
Kommentit