Vihdoinkin!

Kylläpäs luovuutta odotellessa vierähtikin aikaa. Pari vuotta meni tuskaillessa, mutta nyt se polku ehkä taas löytyi. Loppukesästä tein päätöksen antaa harrastustila pois ja vaikka tavallaan moni unelma jäi sen osalta toteutumatta, niin irti päästäminen tuntui hyvältä. Ei ollutkaan enää pakko yhtään mitään. 

Sitten aloitinkin keramiikkakurssin ja rockkuoron. Molemmat ovat tehneet todella hyvää ja pimeinäkin iltoina niihin on kiva mennä. Molempiin liittyy jotain syvältä tulevaa, vahvasti omaa. 

No, tässä sitten olisi muutama työ. Yllä olevan työn aihe tuli suoraan töistä, laulettiin siileistä äidin mansikkamaalla. Töiden seinälle työ varmaan päätyykin. Jakamisen teema, oman hyvin vahvan tahdon kanssa, on ollut paljon arjessa esillä uusien kolmevuotiaiden saavuttua porukkaan :) Jonain sateisena aamuna itsekin voisi tuumata, että En halua (isolla huutomerkillä).

No sitten tällaista omempaa ja japanilaistyyppistä. Sain kokeilla dreijaamista taas pitkästä aikaa ja siitä jopa syntyi tällainen kulho. Ulkopuolen kuvioin muotoilupuikon avulla dreijan päällä. On tullut katsottua eräskin dreijausvideo ja kuolattua niitä upeita kuviointeja mitä osaajat tekevät. No pikkuhiljaa..

Lasitteeksi löysin opistolta tummansinistä ja reunoille pirskottelin pronssia. Väristä tuli hieno ja pronssi teki pintaan ruostepiskoja. Aika bueno.

Yhdellä kerralla kaverini oli tuonut mukanaan syksyn lehtiä. Lehden, ehkä jalavasta peräisin olevan, avulla tein kynttiläalusen. Lehden ruoti oli aika vahva ja sillä sai saveen todella herkän kuvioinnin. Reunat "leikkasin" kirurginveitsellä.

Pintakäsittelyksi tämä itämainen pohtija sai kuparioksidia ja kirkasta lasitetta. Kuparioksidia olisi voinut jättää pintaan vieläkin vähemmän, että se olisi vihertynyt lasitteen kanssa. Mutta tykkään tästä kyllä paljon näinkin. Koko keramiikan kiehtovuus on ehkä siinä ettei oikeastaan koskaan saa juuri sitä mitä on tilannut.

Tunnelmaa talven odotukseen teille kaikille!