Koiran villapaita
Mimmi on jostain syystä aika herkkä kylmälle ja siksi käyttää villapaitaa usein. Meillä on ollut käytössä kaupasta ostettu tekokuituinen villapaita tähän saakka, mutta nyt sain aikaiseksi seiskaveikkaisen villiksen.
Villa kuitenkin lämmittää ihan eri tavalla ja kerää kosteutta itseensä, jolloin pieni karvakaverini pysyy lämpimänä. Paita on tehty tätä ohjetta mukaellen Koiran villapaita. Tein M-koossa ja hitusen vähemmillä silmukoilla. Cockerin tassut ovat aika isot, joten nyt työn alla olevaan toiseen paitaan ajattelin tehdä vähän isommat etujalkojen reiät. Toisista ohjeista luin, että villapaidassa kannattaa olla jotain muutakin kuin suljettua aina oikein neuletta, koska sellainen venyy helposti kostuessaan.
Pepun päälle tietenkin pieni rusetti <3 Rusetti tehty ihan vain neulomalla oikeita silmukoita suljettuna neuleena (n.20 silmukkaa) ja keskusta pyörittämällä lankaa sopivasti pötkön ympärille.
Nyt on villis koekäytetty lenkillä ja käyttäjätyytyväisyys kyselyssä se sai hyvät arviot :D
Kommentit