Elossa!



Vähän rontti kuukausi tässä ollaan nyt elämää katseltu yhdessä tuumin Mimmin kanssa. Alun yöheräilyt ja eroahdistukset olivat aika rankkoja, kuljeskelin ihan zombiena päivät ja pinnakin taisi välillä kiristyä. Nyt olemme kuitenkin toisiimme tutustuneet ja välillä meillä on todella mukavaa. Varsinkin viikonloput on kultahetkiä pitkine tallusteluineen lähimetsiköissä, rapsutustuokioineen ja temppuhetkineen. Arki on vähän haasteellisempaa, mutta niinhän se aina. 



Tämä nasunen on todella eläväinen, utelias ja innokas. Liikuntaa tarvitaan paljon ja toiset koirat on tosi in. Kohta aloitellaan ekaa tottelevaisuuskurssia ja sitten olisi luvassa agilityä. Luulen, että hauskaa tulee, minulle vai Mimmille, niin siitä en ole ihan varma.



Oman luominen on jäänyt aika vähälle, yksi mosaiikkipallo on syntymässä, odottaa aikaa ja innostusta.  Harrastustialla meinataan järjestää käsityöviikonloppu toukokuussa, sitten viimeistään. Jotain taidetta sentään, käytiin kaverin kanssa tänään taidesuunnistamassa Pirkkalan Taidenavetassa ja Tehdas 108 Nokialla. Nokialla "Ilmassa" -teema näkyi hauskasti ja työt oli kyllä hienoja. Taidenavetta olikin uusi tuttavuus. Hienoja töitä oli nähtävillä, Kuplat työ jäi mieleen. Se olisi sopinut kotiinkin ihailtavaksi. Täytyy mennä toistekin. 


Nyt soffalle löpöttelemään karvakaverin kanssa. Voikaa hyvin!!!



Kommentit

Suositut tekstit