Kesän kuulumisia


Heissan täältä kesälaitumilta! Aika on mennyt kuin siivillä, olen ehtinyt reissuta, mutta myös nautiskella kotona olosta. Koti alkaa todella tuntua kodilta, kun sieltä on lähtenyt tarpeeksi usein reissuun ja palannut väsyneenä takaisin. Oma pieni turvapaikka tässä maailmassa.


Kainutlaatuinen meni mukavasti, onnentinttejä ihailtiin ja aika moni pääsi uuteen kotiinkin. Avainnauhoista pidettiin myös, napit vetävät puoleensa useimpia meistä. Kyläkaupan ehdoton hitti olivat kuitenkin siililapaset, joita eräs kainuulainen nainen oli tehnyt. Niistä ei torivieraat meinanneet päästä ohi millään ;) 


Torihuuman jälkeen matkustin Kainuuseen. Säät suosivat, ei ollut pahemmin pakkasta eikä vettäkään satanut joka päivä ;) Oli mukava nähdä sukulaisia, kuulla kainuun murretta ja herkutella. Juhannusta vietettiin grillaillen, kylläpäs lihat maistuivatkin hyvältä oikealla tulella paistettuina. 


Muotoja kotitaloni pihalta.
Uusi herkuttelukokeilu oli aurajuustoperunanyytit, joiden ohjeen sain ystävältäni. Nam. 

Ohje aurajuustoperunoihin grillissä:

Tarvitset 4-5 henkeä kohti n. 1 kg perunoita, 1 paketin aurajuustoa, voita ja mausteita, halutessasi valkosipulin kynsiä.

  Keitä n.1 kg perunoita, jäähdytä ja kuori. Liota 2 leivinpaperiarkkia vedessä n. 20 min. Ota kaksi suurehkoa palaa alumiinifoliota ja taittele liotetut leivinpaperit niiden keskelle. Siivuta perunaa yksi kerros molempiin, lisää päälle aurajuusto paloja, voinokareita ja mausteita (esim. yrttisuolaa). Laita niin monta kerrosta kuin aineksia riittää. Voit lisätä nyytteihin vielä valkosipulinkynsiä, 5-6 per nyytti. Napsi loput aurajuustot pahimpaan nälkään. 

Taita foliot kiinni niin etteivät höyryt eivätkä nesteet pääse nyyteistä ulos. Paista grillissä sopivasti. Kaikki aineethan ovat kypsiä, mutta juusto sulaa ja perunat maustuvat n. 20 minuutissa. Nauti paistetun lihan ja salaatin kera.
  



Kainuusta porhalsin koti-ikävää potien omaan kotoseen. Yllättävien käänteiden jälkeen löysin itseni vanhan ystäväni koirakaverin kesähoitajana. Ensimmäiset päivät olivat vähän stressaavia tälläiselle huolettomalle ja ilman vastuita tallailevalle tyypille, mutta totuttuamme toisiimme päivät sujuvat mukavasti ja kamun kuorsaus kuuluu jo kuvioon. 



Mitä muuta kuuluu kesään? 


Tampereen tuomiokirkon ihailua. Uskomattoman kaunis paikka. 


Mehikasvien kasvattelua.


Sukkalaisten tekoa veljen pienelle pojalle 2,5 bambupuikoilla, jotka vääntyvät lämpimissä käsissä ihan kieroiksi :D 

Aurinkoista kesänjatkoa kaikille!

Kommentit

Suositut tekstit