Metsätähtiä
Täällä taas pitkästä aikaa. Syksy alkoi vihdoinkin ja selvisin kuumuusta hengissä, vaikka se olikin hirveää. Muutan kyllä Alaskaan, jos moiset kesät täällä pohjolassa yleistyvät. Nyt syksyllä on ihana herätä kirpeän viileään aamuun ja nauttia pienestä auringon pilkahduksesta päivällä. Tykkään. Pakkasia odotellessa..
Työtkin alkoivat, hauskaa olla päivät iloisten nassujen ympäröimänä. Miten ne hauskimmat lapset osuivatkin just meidän ryhmään? ;)
Yläkuvaan viitaten, oli muuten hyvä, että tuli tehtyä tuo mosaiikkipöytä. Alahylly on juuri sopiva tämän koiruuden laskea kuononsa päivunien ajaksi.
Meiltä oli ryhmästä sellainen iltavuoron kassi hukassa ja mä iltapuhteeksi värkkäsin, eikun virkkasin, tuollaisen pienen laukun ja kirjoin siihen metsätähtiä ryhmän nimen mukaan. Laukusta tuli aika kiva. Lankana käytin impivaaraa, koska se on kestävämpää tekokuitunsa vuoksi.
Sehän nyt on selvä, että hukassa ollut kassi löytyi saman päivänä kun vein tämän laukun töihin. Sellaistahan se elämä on. No, saan nämä arjen tähdet sitten itselleni.
Facebookin villasukka-tapahtuman innoittamana neuloin sydänsukkaset syksyn iltojen lämmittäjiksi. Ihanaa kirjavaa nalle-lankaa lempivärissäni.
Piipahdin sunnuntaina paikallisessa kotiseutumuseossa. Siellä oli kädentaitoesittelyjä, mm. eräs pirkkalallainen kädentaiteilija oli tehnyt erilaisia kukka-asetelmia käyttäen luonnonmateriaaleja. Oli kyllä hienoja ja herkkiä asetelmia. Sieltä tuli ostettua Saintpaulia kodin onneksi ja sille hauska keraaminen koivuastia. Kukka sointuu tuleviin verhoihini, jotka tilasin tällä viikolla. Niitä odotellessa ja sadetta pidellessä. Seuraavaan kertaan.
Kommentit