Lomapäivä Turkkuses

Veturin 5 €:n tarjoukset tulivat sopivasti ja sain ostettua lomaviikolleni melkoisen edullisen päiväreissun Turkuun. Päivä oli oikein mukava, aurinkokin jopa paistoi suurimman osan aikaa. Tuuli kyllä pyöritti hiuksia kuin väkkärä.



Kiertelin pari tuntia viehättävässä käsityöläismuseokorttelissa. Erikoisimmat pajat olivat nyörien punojan paja (nyörejä käytettiin kotona, mutta myös hevosia koristeltiin niillä)ja peruukin tekijän paja. Jotenkaan ei ole koskaan tullut mieleen, että ne kiiltävät verhoissa roikkuvat nyörit tupsuineen ovat käsintehtyjä ensimmäisestä langasta saakka. Kuten ei myöskään ollut juolahtanut mieleeni laisinkaan, että ne vanhoissa kuvissa esiintyvät roikkuvat viikset voisivat olla paikalleen liimattuja, mutta nyt tiedän paremmin.


Ihastuttava kokemus kaikkiaan; pelargoniat ikkunoissa, suljetut pihapiirit, luudat porstuoissa ja syreenin tuoksu. Olisinpa saanut olla lapsi ja leikkiä noilla kujilla ja pihoilla. 










Muutenkin Turku oli kokemuksena hyvä. Ihmiset olivat ystävällisiä, murteen sorina oli hauskan kuuloista ja kaupunkihan on todella kaunis. "Täll' puolel jokkee" siis ainakin, kuten eräs herrasmies totesi, kun tietä kysyin. Kaupunkisuunnittelulle iso plussa siitä, että penkkejä on joka paikassa. Aurajoe varteenkin voi istahtaa lukemaan karttaa ja huokaisemaan. Juu, tykkäsin ja suosittelen. 

Kommentit

Marika sanoi…
Pitäisi itsekin lähteä joskus oikein ajan kanssa kiertelemään Turkua, se on niin kaunis kaupunki!

Suositut tekstit