Tässä ja nyt

Opiston pihasta, matkalla aamupalalle, 2013.

Viime perjantaina se koulu sitten loppui ja alkoi tämä uusi elämä. Kaksi päivää olin ihan huoletonna ilman käsitöitä, mutta kolmantena jo säärystinneuleet välkkyivät mielessä. Sipulilla värjätystä seiskaveikasta lähti syntymään sellaiset iisit säärystimet, jotka sopivat tähän kevään koleuteen. Mutta niistä lisää toisella kertaa.

Opiskeluista kerron vielä vähän. Kaksi vuotta ja rippeet päälle vierähtivät pohjois-Satakunnan kauniissa maisemissa artesaaniopintojen parissa. Päivääkään en vaihtaisi pois ja olen varmaan hamaan tulevaisuuteen asti kiitollinen niin hienosta mahdollisuudesta oppia vaikka mitä, käsityötekniikoista ja ihmisistä noin pääasiassa. 

Opintoihin kuului mm. keramiikkaa, lasia, puuta, helmitöitä, nahkaa, punontaa ja huovutusta. Lähimmäksi sydäntäni pääsivät keramiikka ja huovutus. Ne ovat niin maanläheisiä materiaaleja, joita työstettäessä ei oikeastaan koskaan voi olla ihan varma lopputuloksesta. Yllätykset - elämän suola.

Kankaanpään opisto opiskeluympäristönä oli aivan upea. Suuremmasta kaupungista muuttaneena Kankaanpään pienet kuviot ja opiston ihanat (lähes tulkoon) maalaismaisemat hellivät sielua. Kahden vuoden tankkauksen jälkeen ne sisäiset kuvat eivät varmaan häviä täälläkään kaupungissa pakokaasujen keskellä ja ainahan sinne pääsee takaisin, vaikka kesäkursseilemaan. Juu, ja toki myös koulun tilat olivat todella hienot ja hyvät, ikävöin niitä jo nyt. Taitojen lisäksi matkalta jäi mukaan ihania ystäviä, joiden kanssa toivottavasti polkumme eivät erkane koskaan, siis ikinä. Huipputyyppejä.  

Noin, nyt se paatoksellinen osuus on takana ja voin siirtyä pelissä seuraavaan ruutuun. Se oli hienoa, upea kokemus ja se on yhtenä osana elämäni karttaa. Nyt kuitenkin täytynee hiljalleen alkaa keskittymään tämän päivän iloihin ja sattumuksiin. Ja niihin säärystimiin..